Olen biologi ja pitkän opetusuran yliopistossa tehnyt dosentti ja ekologian ja evoluutiobiologian tutkija.
Innostun asioista ja perehdyn niihin kunnolla, olipa sitten kyse tieteestä tai kunnan asioista. Supervoimani on sinnikkyys. Tarkemmin voit tutustua taustaani, kunnallispoliittiseen kokemukseeni ja kirjoituksiini yläpalkin linkeistä.
Moni on päätynyt maskulaiseksi helposti saavutettavan lähiluonnon takia. Sillä on väliä, miten metsiä, rantoja, kulttuuriympäristöä ja julkisia tiloja kohdellaan. Hoidon suunnitelmallisuuden lisääminen parantaisi sekä kustannustehokkkuutta että Maskulle ominaisten luonnonympäristöjen säilymistä.
Metsänhoito tulisi rajoittaa vain talousmetsiin, joihin asemakaava-alueet ja talojen väliset metsäkaistaleet eivät kuulu. Myös suojametsät olisi erotettava talousmetsistä, sillä metsien tarjoama näkösuoja, sekä melun ja pölyn rajoittaminen ovat asumisviihtyisyyden kannalta tärkeitä. Kunnan metsistä vain 0,7 % on suojeltu. Arvokkaat metsäalueet täytyy tunnistaa ennen hakkuita, ja samalla on selvitettävä suojeluun tarjolla olevat taloudelliset korvaukset. Metsänkäytön nykytilasta Maskussa löydät tarkempaa tietoa alasivulta Maskun metsäsuunnitelma.
Maskussa on tärkeitä vesialueita niin Saaristomeren rannalla, sinne johtavissa vesistöissä kuin luonnon vähitellen valtaamilla hiekkakuoppalammilla. Nämä ovat aarteita, joissa on tulevaisuuden potentiaalia, kunhan myös luonnon hyvinvoinnista esimerkiksi Rivieran alueella huolehditaan.
Kuntalaisten hyvinvointia edistävää luontoliikuntaa voisi edistää suunnittelemalla ja merkitsemällä virkistysalueille polkuja sekä vaellus- ja pyöräilyreittejä. Houkuttelevammin tarjolla oleva tieto kiinnostavista luontokohteista lisäisi niiden arvostusta ja säilymistä.
KUNNANVALTUUSTO 19.9.2022 23 - Turun seudullinen joukkoliikenne , FÖLI; liittymisestä päättäminen
Pohjaesityksenä (=KYLLÄ) oli kunnanhallituksen ehdotus jättäytyä Fölin ulkopuolelle.
Äänestämällä EI valtuutettu valtuutettu äänesti hallituksen esitystä vastaan eli Föliin liittymisen puolesta.
Äänestystulos 20 Föliä vastaan ja 15 puolesta (ei tyhjiä, ei poissa)
Tuloksen perusteella Masku ei pyri osaksi Föliä.
Maskussa pitäisi voida elää arkea, tehdä töitä ja harrastaa myös muuten kuin henkilöauton varassa. Jos tähän ei pystytä, vaarana on työpaikkojen ja veronmaksajajien määrän lasku, kun nuoret aikuiset ja ikäihmiset kaikkoavat, eivätkä työvoimavaltaiset ja palveluita tarjoavat yritykset edes harkitse tänne asettumista.
Föli on myös edellytys Maskun hyväksymiseksi täysivaltaiseksi osaksi kehittyvää Turun talous- ja työllisyysaluetta. Mikä yhdistää Turun kaupunkiseudun kuntayhtymän kuntia, johon Rusko hyväksyttiin, muttei Maskua? Ainakin mukana on vain Fölikuntia. Masku on henkisesti kaukana maaseudulla, vaikka totuus on toista.
Nykyisellä palvelutasolla Seutu+ tarjoaa monille auttavat työ- ja koulumatkat, mutta ei tarjoa ainakaan satunnaiskäyttäjälle mitään houkutinta. Aikauluja ei ole koordinoitu eikä reittejä optimoitu maskulaisten eduksi. Kalliksi tulee varsinkin nuorille ja eläkeläisille. Fölin eduista nauttisivat myös nyt harrastuskuskina vapaa-aikansa viettävät lasten vanhemmat.
Koko Masku saadaan joukkoliikenteen pariin kehittämällä jo alkuvaiheesssa liityntäparkkeja, kouluvuoroja ja kutsuliikennettä. Suunnittelussa pitää huomioida myös junan koordinoiminen osaksi Föli-järjestelmää.
Useamman valtuutetun puolueista vihreät on ainoana kannattanut yksimielisesti ja johdonmukaisesti Föliä.
Kuntalaisilla on oikeus saada ajoissa tietoa lähiaikoina käsiteltäväksi tulevista asioista, päätöksenteon vaiheista ja tulevien toimien aikatauluista.
Tieto päätöksistä, jopa tärkeimmistä äänestyksistä, täytyy löytyä riittävän pysyvästi ja helposti ymmärrettävässä muodossa kunnan sivuilta. Valtuuston kokousten striimauksia ja niiden tallentamista pitää jatkaa, koska tämä on tärkeä tapa herättää kuntalaisten kiinnostusta päätöksentekoon.
Kuntalaisille pitää tarjota helpompia tapoja tulla kuulluksi ja lausua mielipiteensä keskeisistä kunnan toimintaan ja asumisviihtyvyyteen vaikuttavista asioista (esimerkkinä metsät tai Föli). Kuntalaiset pitää ottaa mukaan kehittämään niin ympäristön hoitoa kuin muitakin julkisia tiloja kuten virkistys- ja kulttuuurialueita ja ihan tienvarsinäkymiäkin.
Kunnan sivulta täytyy löytyä kattavat tiedot kunnan metsien hoitosuunnitelmista ja luonkohteista. Myös kunnan tilaamat selvitykset (esim. suunnitelmat ympäristön hoitamiseksi tai liikuntapaikkojen kehittämiseksi) pitää julkaista kunnan verkkosivuilla, samoin keskeisin osin kokousten esityslistojen liitteenä tilapäisesti näkyvillä oleva julkinen materiaali.
Jos haluat tietää ajatuksistani tarkemmin, älä epäröi kysyä. Yhteystietoni löydät alapalkista.
Siellä on myös linkki Maskun vihreiden sivulle - voit luottaa siihen, että teemme hommia yhdessä toisiamme tukien.