Maskun vihreitä museon aitoilla
Humikkalasta keskustaan
Museolla
Rapuojaa
Olen asunut Maskun Humikkalassa vuodesta 1998 mieheni ja nyt jo muualle muuttaneen poikani kanssa. Työ on ollut ja on edelleen tärkeä osa elämääni, vaikka virallinen työvelvoite loppuikin vajaa vuosi sitten.
Olen monenlaisen kirjallisuuden, teatterin ja muun kulttuurin suurkuluttaja, ja jonkin verran tuotan itsekin tekstiä. Nautin myös kävelystä ja pyöräilystä Maskun maisemissa. Puutarhanhoidon sijasta yritän houkutella takapihaa kiertävän Rapuojan reunoille lehtoa ja keskemmälle pihaa ketoa.
Juureni ovat eteläpohjalaisessa maaseudussa ja sukuperintönä olen saanut säästäväisen ja kierrättämiseen taipuvaisen asenteen, eli arvostan vanhoja esineistä enkä koe kertakäyttökulttuuria omakseni.
Maskun aktiiviset yhdistykset houkuttelevaan puoleensa. Luonnonsuojeluyhdistyksiin olen kuulunut koko ikäni ja uusin löytö on Martat. Aktiivisesti toimin Masku-Seurassa, jossa olen varapuheenjohtaja ja Rosariumvastaava. Mikään ruusuharrastaja en ole koskaan ollut, mutta Suomen Ruususeuran puheenjohta sai minut vakuutettumaan siitä, että Maskun Rosariumin talonruusut ovat tärkeä osa kulttuuriperintöä.
Yhteisöistä tärkein minulle on kuitenkin Maskun Vihreät, jota olen ollut perustamassa, ja jonka puheenjohtajana toimin. On hienoa toimia innokkaiden ja aktiivisten ihmisten porukassa, jossa kaikki tukevat toisiaan ja pyrkivät parantamaan ainakin Maskua, jollei koko maailmaa.
Maatalousasioitakin voisi kutsua harrastukseksi, ja pohdin maa- ja metsätalouden uudistamista, kestävyyttä ja ja myös ympäristö- ja ilmastovaikutuksia myös tutkimuksen kautta.
Muualla asuessani olen tottunut joukkoliikenteen käyttöön. On kätevää, ettei tarvitse huolehtia ruuhkista ja pysäköinnistä, mutta ilmastonäkökulmien huomioiminen olisi Hinkukunnassa myös tärkeää. Perustin facebook-sivuston https://www.facebook.com/MaskuJoukkoliikenne/, että pysyisin edes itse selvillä hankalasti löydettävästä nykytarjonnasta, ja laitoin tiedot näkyviin, kun muutkin näyttävät tietoa kaipaavat.
Vaikka olen päätynyt luonnontieteilijäksi, lapsuuden kasvuympäristöni Kurikan kunnalliskoti on kasvattanut ymmärtämään yhteiskuntaa myös muiden kuin hyväosaisten ja terveiden kannalta. Mitä paremmat lähtökohdat yhteiskunta voi lapsille ja nuorille tarjota, sitä luottavaisemmin voimme suhtautua tulevaisuuteen. Myös meidän ikääntyvien pyrkimys säilyttää aktiivisuus ja elämän mielekkyys voi osaltaan helpottaa meitä nuorempien elämää.
Maskun pappilan keltaruusu - Rosariumin arvokkain kasvi